INNOVATIIVISTA POLINTEKNIIKKAA
Solmimme vuonna 2019 yhteistyösopimuksen ruotsalainen poltinvalmistaja PetroBion kanssa, jolloin aloimme edustamaan heidän teknologiaansa Suomessa. Vuonna 2020 meistä tuli myös yrityksen omistaja yhdessä belgialaisen Vyncken kanssa.
Göteborgissa sijaitseva PetroBio on erikoistunut polttimien suunnitteluun, tuotantoon ja asentamiseen kaikentyyppisille kiinteille, nestemäisille ja kaasumaisille polttoaineille aina 100MW saakka.Vuonna 1964 perustettu yhtiö on kehittänyt teknologiaansa erityisesti pölypoltolle.
PetroBion osakkuus vahvistaa yhteistyötämme entisestään ja mahdollistaa edistyksellisten polttotekniikoiden toteuttamisen kanssamme, mukaanlukien matalan NOx arvon, monipolttoainekäytön ja biopolttoaineet. Viimeaikaiset hankkeet ovat jo osoittaneet, että PetroBion tekniikka yhdistettynä osaamiseemme projektinhallinnassa, asennuksessa ja käyttöönotossa luo lisäarvoa asiakkaillemme. Koska polttaminen pysyy aina jokaisen energialaitoksen keskiössä, yhteinen tavoitteemme on luoda asiakkaillemme pitkäaikaista ja luotettavaa palvelua.